Buharan satakieli

 

BUHARAN SATAKIELI

Unohdettujen suomalaisten tarina

Venäjän sotilaat kaappasivat 1700-luvulla isonvihan aikaan Suomesta tuhansia lapsia ja nuoria. Suuri osa pojista joutui sotilaiksi, maaorjuuteen tai Pietarin kaupungin rakennustyömaille. Tytöt päätyivät sotaväen piioiksi tai heitä myytiin orjatoreilla jopa kaukana Persiassa. Vain muutama pääsi koskaan palaamaan kotiin. Nykyaikana samantapaisia kohtaloita on ihmiskaupan uhreilla.

Seuraamme Liisan ja Pertun matkaa Etelä-Pohjanmaalta Volgan reittiä Keski-Aasiaan, jossa Tsingis-kaanin perilliset siihen aikaan hallitsivat. Mukana matkalla on myös Karjalasta tulkiksi kaapattu Timofei.

Buharan satakieli perustuu osin historiallisiin lähteisiin. Saksalainen lähettiläs oli mennyt vuonna 1718 tsaari Pietarin puheille Venäjälle. Siellä olivat myös nykyiseen Uzbekistaniin kuuluvan Buharan kaanin lähettiläät. He olivat kertoneet, että tarjonta orjamarkkinoilla oli ehtynyt ja sen vuoksi he halusivat ostaa suoraan kolme sataa suomalaista talonpoikaistyttöä. He kun synnyttivät erinomaisia sotilaita.

Ainutkertaisen aiheen pohjalta kehitetään parhaillaan kansainvälistä TV-sarjaa.

 

Buharan satakieli-kirjan prologi

"Neljä valkoista kurkea lentää Buharan kaupungin yli Keski-Aasiassa. Isot siivet halkovat tuulta. Yksi jää jälkeen, sen siiveniskut harvenevat ja se menettää korkeuttaan. Muut jatkavat pohjoiseen. Vaikka on aamu, ilma väreilee lämpöä. Kurkotan taivaalle haaremin toisen kerroksen parvekkeelta ja seuraan isoja lintuja, kunnes ne katoavat muurin taa. Pala nousee kurkkuun, kun ajattelen kotisuon harmaita kurkia. Palasiko sama pari Purmojärvelle tänäkin vuonna?

Viime yönä jouduin ensimmäistä kertaa kaanin luo. Oli vaikeaa tanssia. Minua hävetti niin että poskia kuumotti. Hänen katseensa veti minua puoleensa, ja kajalin sumentamin silmin näin kiihottuneet tummanruskeat silmät. Olisi pitänyt syödä se oopiumikakku, jota eunukki minulle tyrkytti.

Kurkin pylvään suojasta haaremin sisäpihalle. Kolme tyttöä rientää sangot käsissään sisäpihan kaivolle nostamaan vettä. Palaan huoneeseen, jonne eunukki minut aamuyöllä toi. Lattialla on patja, jossa on iso punainen silkkityyny ja monivärinen peitto. Patjan vieressä matolla on tarjottimella hopeinen kannu, juomapikari, tuoksuvia pyöreitä vehnäleipiä ja vadillinen oransseja kuivattuja aprikooseja. Laskeudun varovasti kädelläni tukien patjalle. Istuminen sattuu.

Nojaan tyynyyn ja otan lämpimän leivän, jossa on rapea vaaleanruskea pohja. Kaadan kannusta viiniä pikariin. Ahmin leivät ja juon janoissani lisää viiniä. En pystynyt eilen syömään mitään. Oikaisen silkkipeitolle ja puristan ahdistuneena käsiäni.

Isä meidän, joka olet taivaissa...

Nurkassa on mustalla silkillä peitetty häkki. Kurotan silkin pois. Kultaisessa häkissä istuu ruskea pikkulintu. Se alkaa laulaa, ja tunnistan, että lintu on satakieli. Vihellykset, huiluäänet ja näppäilyt vuorottelevat polveilevassa säkeessä. Purskahdan itkuun. Kajalin värjäämät kyyneleet valuvat poskille. Viimeisenä yönä Turun lähellä satakieli lauloi kivikirkon viereisessä vaahterassa ja sen ääni kantoi yli peltoaukean. Ajatuksissani matkaan harmaaseen tupaan havumetsien keskelle. Kotiväki istuu sunnuntaipöydässä ja pikkuveljeni lappaa tyytyväisenä puulusikalla hernesoppaa suuhunsa."

Kirjan julkistustilaisuuden tallenne Tieteiden talolta 4.9.2020.

Arvioita kirjasta:

Kirja	Buharan satakieli
Kirjailija	Kirsti Loukola
Kustantaja	Skripent
Sarja	Isoviha
Sivumäärä	396
Asu	Kovakantinen kirja
Painos	1. p.
Julkaisuvuosi	2020
ISBN	978-952-68834-3-4hansia